Juna kulkee vaan


Niin sitä vain pikku hiljaa kokemus ja varmuus rakennusprojektien läpiviemisestä on kasvanut ja luottamus omaan tekemiseen on vahvistunut jokaisen onnistuneen projektin myötä vahvemmaksi. 


2017 kun aloin itsenäisesti opiskelemaan sijoittamista, vastaan tuli aina muutama asia, jotka toistuivat muita useammin. Aikaisin aloittaminen on tietysti yksi parhaista ja helpoimmista keinoista antaa ajan tehdä suuri osa työstä puolestasi (korkoa korolle). Pitkäjänteisyys ja maltti nostettiin myös lähes kaikissa teksteissä menestyksen avaintekijöiksi. Ehkä parhaiten kuitenkin omaan mieleeni jääneistä opeista oli, että: 

Sijoita vain sellaiseen asiaan, minkä tunnet!


Investing Questions to answer


Ensimmäisen rakennusprojektin kohdalla asiaa ei mieltänyt niinkään sijoittamisena, vaan olimme rakentamassa itsellemme kotia. Toki tiesimme, että oikein toteutettuna rakennuttamalla on mahdollisuus pärjätä taloudellisesti, joten kyllä se oli yhtenä hyvänä lisänä projektiin lähtemisessä alusta asti.



Nyt 4 projektia läpivieneenä alkaa tulla hiljalleen sellainen olo, että tietää jo suhteellisen hyvin, mitä kannattaa tehdä. Mitkä tekijät vaikuttavat asuntojen kysyntään ja hintaan ja alkaapa oma pieni markkina-alueemmekin olemaan suhteellisen tuttu. Olen nyt 8 vuoden ajan seurannut oman toimialueemme asuntojen, sekä tonttien hintakehitystä ja muodostanut tilannekuvaa asiasta omassa päässäni. Hiljalleen koen, että olen sen verran hyvin kartalla alueen vapaista tonteista, hintatasosta ja markkinatilanteesta, että olen saavuttamassa en suinkaan kaikkiin pelureihin, mutta suurimpaan osaan pienen markkinaedun tuntemuksellani alaa kohtaan. Tällaisen ns. kilpailuedun saavuttaminen missä tahansa sijoittamisen muodossa on ensiarvoisen tärkeää. Se lisää onnistumisprosenttia huomattavasti ja pienentää riskiä.

Kuva

Projekti numero 4 on vaiheessa, jossa asunnot on myyty ennakkoon. Kohteen valmistuminen ja luovutus sovittu marraskuun loppuun mennessä. Laitan tunnusluvut taas näkyviin, kun viimeisetkin laskut ja kuitit on saatu niputettua kirjoihin ja kansiin ja projektiyhteenveto voidaan tehdä.


old-cashier-machine

kuulen mielessäni jo tämän äänen: ka-tsing! 🥰


Mukavaa syksyn jatkoa!



Duck Footprint Clipart - Footprint (654x485), Png Download

-Keltanokka

Kommentit

  1. Harrah's Atlantic City - MapyRO
    Harrah's Atlantic City 양주 출장샵 is a racino located on 인천광역 출장마사지 the Boardwalk, next to Harrah's 삼척 출장샵 Atlantic City Hotel and Casino. 광명 출장마사지 The casino's 180000 square foot gaming space 양주 출장샵

    VastaaPoista

Lähetä kommentti